Rakkaat ruusuni. Tämä päivä on tuhoon tuomittu. Ei niinkään siksi, että ilma on harmaa ja kolea kuin siksi, että kaukaiset sukulaiset astelevat tänään kynnysmattomme yli ja istahtavat sohvallemme.

En ole ilkeä enkä julma, kuten joku nyt ehkä epäilee, eikä minulla oikeastaan ole mitään henkilökohtaista näitä sukulaisiani kohtaan. Kaukaisten sukulaisten vierailut ovat aina vain enemmän tai vähemmän teennäisten hymyjen ja hyväntuulisuuden kyllästämiä. Kaukaiset sukulaiset eivät nimittäin ole niin läheisiä, että heille jokaisesta epäonnistumisesta viitsisi raportoida, kaukaiset sukulaiset kuitenkin ovat niin läheisiä, että jotain muutakin puhuttavaa pitäisi löytyä kuin iänikuinen "jo on ilmoja pidellyt".

Koti kiillotetaan puhtaaksi ja pöytä täytetään kaikella makealla ja suolaisella. Hermot ovat kireällä ja korvat kuulostelevat rappukäytävän ääniä - joko ne nyt tulevat. Voiko kenelläkään olla kivaa tällaisilla vierailulla? Kuka vapaaehtoisesti edes tuppautuu tällaiselle?

Ilmeisesti sukulaiseni pitävät tällaisista kiusallisista tilanteista tai sitten heille vain sattuu maistumaan makeat ja suolaiset piiraat pöydällämme. Saattaa hyvin kuitenkin olla, että he tulevat vierailulle vain kohteliaisuussyistä, pitääkseen yhtetyttä meihin laiskoihin, jotka emme sitä jaksa tehdä. Hellyttävää se on. Nyt minulla on yksi syy hymyillä oikeasti ja vilpittömästi. Tehkää tekin niin.

Jälkeenpäin

No niin, olihan se mukavaa nähdä sukulaisiani. He kuitenkin ovat  läheisempiä kuin naapurin täti tai kaupan kassaneiti - toivottavasti ymmärrätte mitä ajan takaa. Jotenkin heidän vierailunsa onnistui tehdä tästä harmaasta päivästä vähän valoisamman, joten kiitos siitä heille.